VIIMEINEN VAPAA PÄIVÄ
Ja jälleen on mennyt aikaa viime kirjoitteluista, voisin melkein kirjoittaa kirjan mun tapahtumista, mut yritän jotenki parhaat palat tiivistää. Mulla on nyt ollut 5päivää “lomaa” ja oon tehnyt kaiken laista, juhlinu mm aika rankasti. Tossa viimeviikon keskiviikkona Aura ja Senja tuli vähän syöpöttelemään mun töihin ja noh päätettiin sitten lähteä mun työpäivän päätteksi “yhille” taidettiin olla sitten pilkkuun asti, ja vielä siitä mäkin kautta Auralle yöksi, ja mulla oli aamulla töitä 12 tunnin päivä, teki pikkusen tiukkaa tehdä töitä, töiden jälkeen meninkin Senjalle yöksi. Oltiin jo melkein nukkumassa kunnes me saatiin hyvä idea lähteä rastilan mäkkiin hakemaan vähän krapula yöpalaa me kaksi reipasta tyttö lähdettiin siinä (02.00) yöllä seikkailemaan rastilaan. Paluumatkalla kerrottiin kaikkii kauhujuttuja, hyvä et uskallettiin enää kävellä paluu matkatakasin.
Torstai olikin sellanen päivä taas et en kehtaa edes kertoa, mutta oltiin siis vähän jälleen juhlimassa ja jatkoilla, HUH HUH mikä meininki, ja minkä laista porukkaa, ihan järkyttävää. :D Perjantai olikin koti ilta kuunneltiin spaissareita, ja syötiin
Lauantaina olin mun vanhan tutun synttäreillä Puotilassa, oli tosi kiva nähdä ihmistä jota ei olen nähnyt pitkään aikaan, sielä sitten tuli taas otettua vähän boolia, joskus yöllä mentiin ALE-pubiin, pikkujoulu bileisiin!! Oli aika hauskaa. Eilinen olikin sitten niin kuollu päivä tän raa’an juhlimisen jälkeen, enkä viettänytkään sitä helsingissä, vaan yhdessä kivassa paikassa, jossain tuppu kylässä leffoja katsoen ;D Parituntia sitten pääsin kotiin, kävin kotimatkalla hakemassa vähän aamiasita itiksestä, yhdestä kahvilasta, ja maksoin ison kasan laskuja. Nyt mä aloitan meikkaamisen, ja vähän siivoan ja lähdenkin ostoksille. Ainii ja ostin muuten tossa toissa päivän ihanan Escadan hajuveden ja bodylotionin, niin hyvä tuoksuset!!! Ja huomenna menenkin “levänneenä” töihin, jaksaa taas, ehkä
- N


















